Sijoittaminen kultaan (turvasatama vai sijoituskohde), hyödyt ja haitat.Kultaan sijoittaminen historiallisesti, kannattavaa vai ei?Kulta rahaksi, onko kullan realisointi paras vaihtoehto tänä päivänä?Kullan nykypäiväinen tuotto-odotus, mitä on odotettavissa?
Kulta on kiinnostava kohde sijoittajille satoja vuosia, niin turvasatamana kuin sijoituskohteena. Sijoituskohteena kulta oli enemmän ennen vanhaan, nykyisin kultaa katsotaan enemmän turvasatamana epävakaita aikoja varten.
Kultaa on käytetty maksuvälineenä vuosituhansien ajan, jolloin kulta on aina ollut hyvin arvokas maksuväline. Tänä päivänä kultaa ei käytetä suoraan maksuvälineenä, mutta realisoimalla kulta (kultakoruja ym. kultaesineitä) rahaksi, saat tänä päivänä ennätyksellisen korvauksen. Jo 50 grammalla, ansaitset nykyään yli 1000 €.
Kulta on aina ollut arvokas jalometalli, koska kultaa käytetään niin teknologiassa, lääketieteessä sekä luonnollisesti korujen ja esineiden valmistuksessa. Sillä kultaa ei voida valmistaa eikä tuottaa lisää, säilyy tämän arvo hyvin. Kultaa saa ainoastaan louhimalla ja louhimisesta tulee vaikeampaa vuosi vuodelta, mikä turvaa kullan arvon myös tulevaisuudessa. Helposti louhittava kulta on suurimmaksi osaksi louhittu ja sillä kulta on syvemmällä maaperässä nykyään, tuottaa tämä suuremmat kustannukset louhiville yrityksille. Tiesitkö, että pelkästään yhden vihkisormuksen kullan louhiminen, tuottaa noin 20 tonnia jätettä. Kierrättämällä kultaa suojelemme luontoa ja maaperiämme.
Kullan kysyntä on aina pysynyt korkealla ja kysyntä viime vuosina on ollut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämän vuoksi kullan hinta on noussut ennätyslukemiin. Vuonna 2007 kullan hinta oli noin 15 €/g, kun se kirjoittamisen hetkellä on 49 €/g. Tämä tarkoittaa, että kullan hinta on noussut yli 350 % viimeisen 15 vuoden aikana.
Vaikka kullan hinnassa luonnollisesti nähdään muutoksia päivittäin, ei kullan arvoa oleteta koskaan täysin laskevan. Ei ole mikään ihme, että sijoittajat kohtelevat kultaa niin sanottuna turvasatamana ja sijoittavat siihen mielellään.
Kulta – sijoituskohde vai turvasatama
Kulta on yksi maailman vanhimpia sijoituskohteita. Valtion velkakirjojen ohella, kulta on yksi maailman parhaista turvasatamista. Monen sijoittajan mielestä, jokaisella täytyisi olla kultaa salkussansa. Kulta on valtion velkakirjoihin verrattuna, parempi suoja korkean inflaation kannalta sekä taloudellisten kriisien aikana.
On helppo nähdä, että kulta on hyvin vakaa sijoitus, mikäli sitä ajatellaan pitkällä aikavälillä. Viimeisen 15 vuoden aikana, kullan hinta on noussut noin 350 % ja viimeisen 20 vuoden aikana, hintakehitys on huimat 400 %. Vaikka kullan hinta on tehnyt rajun nousun viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, on tärkeä tietää, että myös muut markkinat ovat olleet todella kovassa nousussa. Lähes jokainen osa-alue sijoittamiseen liittyen on ollut kovassa nousussa: niin asuntomarkkinat kuin osakkeet.
Kun osakemarkkinat ovat kuumana pitkän ajan, alkavat sijoittajat harkitsemaan muita vaihtoehtoja, hajauttaakseen sijoituksia sekä riskiä. Tuotto-odotukset osakemarkkinoille ja korkosijoituksille ovat laskeneet historiallisesti matalalle tasolle. Sijoitusguru Warren Buffet on yksi henkilö, joka on sitä mieltä, että tuotto-odotus osakemarkkinoilta voi olla jopa puolet pienempi tulevina vuosina, kuin viimeisen vuosikymmenen keskimääräinen nousu.
Kullan hinnan nousukausi alkoi uudelleen 2000-luvulla, kun vuosina 2011–2012, kullan hinta nousi uusiin ennätyslukemiin. Vastaavasti kullan hinta nousi yli 2000 % 70-luvulla. 80- & 90-luvulla kullan hintakehitys korjaantui hieman, kun vuosien 1980 ja 1998 välillä kulta koki suuria korjauksia. Vuoden 2013 kullan hinnan romahdus oli historiallisesti suurin romahdus, mikä kullan hinnalle on ikinä käynyt. Kun markkina käy kuumana pitkän ajan, on odotettavissa korjausliike.
Mitä voi tehdä korjausliikkeen tullessa?
Kullan hintakehitys on ollut huimat 400 % viimeisen 20 vuoden aikana, tämän lisäksi koronaepidemia lisäsi bensaa tuleen, joka sai kullan hinnan rikkomaan uuden ennätyksen, kun hinta nousi yli 50 €/g. Kullan hinta on juuri nyt 48,98 €/g, kun se tosiaan vuonna 2007 oli 15 €/g.
Historiallisesti katsottuna, on nyt todella hyvä hetki realisoida kulta rahaksi. Syyt tähän ovat:
Kullan hinta on ennätyslukemissa.Korjausliike on odotettavissa.Koronaepidemian rauhoittuminen ja rokotettujen määrä kasvaa.
Mikäli olisi mahdollista ennustaa markkinoita, on melko selkeää nähdä, että olemme hyvin lähellä korjausliikettä. Viimeksi kun kullan hinta romahti, seurasi noin viiden vuoden lama kullan hinnassa. 2013–2018 hinta pysyi 30–38 €/g välillä, joten nousua ei juurikaan nähty, kun vasta vuonna 2019, jolloin hinta nousi 44 €/g. Nykyään hinta on lähemmäs 50 €/g ja kullan realisointi rahaksi on kannattavampaa kuin koskaan aikaisemmin.
Realisoimalla kullan rahaksi, nyt kun hinta on ennätyslukemissa, voi rahan sijoittaa mahdollisesti osakemarkkinoihin tai takaisin kultaan, kun hinta kokee korjausliikkeen. Nykyään myös kryptovaluutat ovat kuuma kohde sijoitusmarkkinoilla ja Bitcoinia dubataan digitaaliseksi kullaksi. Joten onko mahdollisesti paras liike realisoida kulta rahaksi ja sijoittaa rahalla Bitcoiniin? Vain aika näyttää.
Kullan kannalta huonoa aikaa elettiin vuosina 2013–2018. Kullan hinta nimittäin laski yli 35 % vuoden 2012 lopussa ja kullan hinnan tippuessa, korkosijoitusten sekä osakkeiden ollessa tuottoisia, moni sijoittaja siirtyi kultamarkkinoilta osakemarkkinoille. Vuonna 2018, ennen kuin kullan hinnan nousujakso jälleen alkoi, osakkeiden ja valtionlainojen tuotto-odotukset puolestaan putosivat nollaan ja koronaepidemia vallitsi maailman, joka sai jälleen sijoittajat palautumaan kultamarkkinoille.
Kullan tuotto-odotus tuleville vuosille
Niin pitkään, kun kullan hinta on ennätyslukemissa, on myös paine jatkuva. Tuotto-odotus laskee ja kryptovaluutat ovat toissijainen sijoituskohde sijoittajille. Kultaan sijoittaminen tosiaan ei kuitenkaan ole täysin tuotto-odotusten varalla, vaan sijoituksien hajauttamista sekä epävakaiden aikojen turvasatama.
Kulta on aina ollut sijoittajille hyvä turvasatama, sillä se säilyttää arvonsa myös markkinaromahdusten aikana. Historiallisesti katsottuna, kultaan sijoittaminen on ollut kannattavaa, sillä vaikka kullan maailmanmarkkinahinta hetkellisesti romahtaisi, voi sen aina odottaa nousevan takaisin ylös. Kulta on maailman vanhin valuutta ja on tuhansien vuosien aikana todistanut, ettei arvoa ikinä odoteta laskevan täysin. Onko kulta turvallinen sijoituskohteena ja minkälaista tuottoa vuo odottaa?
Kullan tuotto-odotus määritellään perustuen kolmeen tekijään:
KysyntäänTuotto-odotukseenMarkkinan suhteelliseen kokoon.
Kysyntä, tuotto-odotus ja markkinan suhteelliseen kokoon. Nämä kolme asiaa on sijoittajien mielessä, kun miettivät kultaan sijoittamista. Sijoituskullan markkinakoko on noin 2 miljardia euroa, mikä on suhteellisen pieni summa, kun se verrataan globaaliin korko- ja osakemarkkinaan, joka on noin 200 miljardia euroa. Näin ollen jopa pienemmät heilahdukset kullan kysynnässä, voivat vaikuttaa sen hintaan voimakkaasti.
Kulta ei kulu käytössä ja on uudelleen käytettävissä, olisiko kulta missä muodossa tahansa, joten sen tarjonta on hyvin joustamatonta. Kulta mm. johtaa erinomaisesti sähköä eikä hapetu. Kultaa voi uusiokäyttää ja tulevaisuudessa kullalla voidaan jopa puhdistaa vettä. Vastikään tutkijat keksivät uuden tavan puhdistaa vettä. Kullan ja palladiumin avulla, vesi puhdistetaan 100 miljoonaa kertaa tehokkaammin kuin kloorilla. Onko tämä tulevaisuuden tapa puhdistaa juomavettä ja nostaako tämä kullan hinnan taivaisiin?
Maanpäälliset kultavarannot eivät kasva, eikä kultaa voida luoda tyhjästä. Näin ollen, kullan hintaan vaikuttaa hyvin paljon kullan kysyntä. Joidenkin ennustusten mukaan “helposti louhittava” kulta, on louhittu vuoteen 2040 mennessä. Tämä nostaa kysymyksen siitä, tuleeko kullan hinta nousemaan taivaallisiin lukuihin, kun kullan louhinta lopetetaan, louhinnan vaikeutuessa. Toki puolestaan täytyy huomiodia, että kaikkia maailman kultavarantoja ei olla löydetty, joten ennustaminen, kauan kultaa vielä louhitaan kannattavasti, on hyvin vaikeaa.
Kulta ei tuota korkotuottoja tai osinkoja, joten tuotto-odotus riippuu täysin sijoituskysynnän vaihtelusta. Korkotuotot ja osingot eivät taas toimi turvasatamana, joten kolikolla on aina kääntöpuolensa. Kun osakkeiden ja korkotuottojen tuotto-odotus on korkealla, kulta pärjää heikosti. Kun taas tuotto-odotukset ovat matalia, kulta toimii erinomaisena sijoituskohteena verrattuna perinteisiin sijoituskohteisiin.
Yhteenveto
Kultaan sijoittaminen on harvoin tuottoisaa, sillä kullan hinta ei perinteisesti nouse tai laske dramaattisesti lyhyellä aikavälillä. Muut sijoitusmarkkinat ovat sen sijaan parempia sijoituskohteita, sillä jo lyhyellä aikavälillä voi tehdä hyvää tulosta. Tosin hajauttaakseen riskiä ja sijoittamalla kultaan, turvaamaan henkilökohtaista sijoitussalkkua, kun elämme epävakaita aikoja, on kulta hyvin vakaa tai jopa erinomainen sijoituskohde.
Mikäli hallussasi on kultakoruja, jotka ovat hankittuja ennen 2000-lukua, voit tehdä huikean tilin muuttamalla kultakorut rahaksi. Realisoimalla kultakoruja rahaksi, ei ikinä ole ollut kannattavampaa kuin mitä se on juuri nyt. Tänä päivänä ansaitset yli 1000 € korvauksen, pelkästään 50 grammalla kultakoruja. Tämä on ennenäkemätöntä ja syy miksi moni realisoi kullan rahaksi näinä aikoina.
Mikäli sinulla on kultakoruja, joita et käytä, voit toimittaa nämä meille arvioitavaksi, täysin maksutta. Voit muuttaa kullan rahaksi, jopa kotisohvalta. Tilaa maksuton arviointipakkaus tai myyntipakkaus kullalle niin lähetys saapuu postilaatikkoosi lähipäivinä. Lähetys sisältää turvapussin, turvakuoren sekä ohjeet lähetystä varten. Lähetykset ovat automaattisesti vakuutettuja 5000 € edestä ja 49 € voit tilata lisävakuutetun lähetyksen, jonka vakuusarvo on 15.000 €.
Nykyään kultaan sijoittaminen on suurimmaksi osaksi tapa hajauttaa omia sijoituksia. Historiallisesti kullalla on kuitenkin ollut suuria nousuja ja laskuja, joiden aikana tuoton saaminen on ollut hyvinkin mahdollista. Parhaat voitot on mennyt henkilöille, jotka on osannut ennustaa markkinoita. Eli mikäli on seurannut markkinoita ja pyrkinyt ymmärtämään eri syklit kullan hinnan muutoksissa, on ollut hyvin mahdollista tehdä suuria voittoja.
Myymällä kultaa, kun hinta on korkealla ja hankkimalla lisää kultaa korjausliikkeen sattuessa, esimerkiksi mikäli myit kultaa vuonna 2012 ja hankit sitä lisää vuosina 2013–2019, teitte loistavan päätöksen. Onko mielestäsi nyt jälleen oikea aika realisoida kulta rahaksi vai aika, jolloin kannattaa sijoittaa kultaan? Kukaan ei voi 100 % varmuudella sanoa, tämä jää nähtäväksi.
Artikkeli Kulta hinta – sijoittamisen aika vai kullan realisointi rahaksi? julkaistiin ensimmäisen kerran Suomen Kultareservi.