Kaikki ei ole kultaa, mikä kimaltaa. Kultakorut ja -esineet ovat suuressa suosiossa niiden kauniin ulkonäön, kestävyyden, käytännöllisyyden ja asiallisen hinnan takia. Kultakoruja voidaa käyttää niin jokapäiväisessä käytössä kuin juhlatilanteissa ja ne näyttävät aina hyvältä. Kultaa ostaessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä kaikki kullalta näyttävät esineet eivät välttämättä ole kultaa.
Aito kulta on helppo tunnistaa, kun sitä tutkii tarkemmin. Jokaisen kultakoruista ja -esineistä innostuneen kannattaakin tutustua siihen, kuinka aito kulta tunnistetaan kullatusta korusta. Näin varmistat, että ostat aina aitoa kultaa kullattujen esineiden sijaan.
Aidon kullan tunnusmerkit: tunnista aito kulta
Aito kultakoru ja kullattu koru saattavat näyttää päällepäin samanlaisilta. Ensisilmäyksellä näiden kahden välistä eroa voi olla jopa vaikea huomata. Pienellä tutkimuksella voit kuitenkin selvittää aidon kultakorun ja kullatun korun väliset erot ja varmistua siitä, että kiinnostuksesi herättänyt koru on takuulla aitoa tavaraa.
Kulta ei tartu magneettiin
Kulta ei tartu magneettiin. Myöskään muut jalometallit, kuten hopea ja platina, eivät tartu magneetteihin. Jos kotona on esimerkiksi tavallinen jääkaappimagneetti, voit käyttää sitä apunasi selvittääksesi kullan aitouden. Jos koru tarrautuu magneettiin, se ei välttämättä ole kultaa.
Sanomme “välttämättä” siksi, että joissakin kultaketjuissa voi olla lukon sisällä metallinen jousi. Jos ketjun lukko tarttuu kiinni magneettiin, siitä ei kannata olla huolissaan: niin kauan, kun itse koru ei nappaa kiinni magneettiin, käsissäsi on aitoa kultaa oleva esine.
Kulta on mauton ja hajuton
Maistamalla korua saat helposti selville, onko kyseessä aitokultainen koru vai kullattu koru. Vaikka kultakoruja väärennetään paljon ja niihin saatetaan jopa väärentää kullan leima, korun maistaminen paljastaa heti mahdolliset väärennökset. Jos kieleesi pistää metallinen maku, voit olla varma siitä, ettei kyseessä ole aito kultainen koru.
Ennen kuin laitat koruja tai esineitä suuhusi, ne kannattaa kuitenkin pestä huolellisesti.
Kulta johtaa lämpöä
Kultaa käytetään teollisuudessa, kuten sähköteollisuudessa ja elekroniikan valmistamisessa, sen erinomaisen lämmönjohtavuuden takia. Voit käyttää tätä ominaisuutta apunasi kultakorun aitouden testaamisessa.
Upota ensin kultakoru kylmään veteen, jotta siitä tulee viileä. Hiero sitä sitten käsiesi välissä. Jos koru lämpiää nopeasti, se on todennäköisesti oikeaa kultaa. Metalliseoksista valmistetut, päältä kullatut korut sen sijaan eivät lämpene yhtä nopeasti.
Kullattu vai kulta?
Nyt osaat tunnistaa oikeaa kultaa olevan esineen. Mutta millaisia ovat kullatut korut? Myös kullatuissa koruissa on aitoa kultaa, mutta sen määrä on niin vähäistä, ettei sitä voida erottaa esineestä sulatuksen jälkeen. Kullatut korut päällystetään ohuella 14, 18 tai 24 karaatin kullalla, mutta korun ydin on aina valmistettu jostain muusta aineesta, kuten hopeasta tai metalliseoksista. Kullatut korut ovat siis samannäköisiä kuin aitoa kultaa olevat korut, mutta niillä ei ole romukultana mitään arvoa.
Kullatut korut myös kuluvat vuosien varrella nopeasti, jos niitä ei olla käsitelty erittäin huolellisesti. Jos koru on alttiina ilmalle, kemikaaleille (kuten hajuvesille tai ihovoiteille) tai kosteudelle, koruun ilmaantuu nopeasti värjäytymiä ja muita epäkohtia.
Aito kulta ei värjäänny, haise tai päästä läpi muita metalliseoksia. Aitokultaiset korut eivät myöskään värjää ihoa.
Korussa on leima – onko se silloin aitoa kultaa?
Suomessa kaikki aidot kultakorut pitää leimata kullan leimoilla. Joskus saatat tosin myös törmätä kullattuihin koruihin, joissa on leima. Tällaiset leimat voivat olla esimerkiksi GP, GOLD PLATED, PLATED tai GOLD PLATING, jotka kaikki kertovat kullatusta korusta.
Muista myös, että saatat joskus törmätä suoranaisesti väärennettyihin koruihin, joissa on aidon kullan leimat. Tämä on yleistä etenkin ulkomailla ja katukaupoissa. Siksi on tärkeää tarkistaa aina ennen ostoa, että kyseessä on todella aito kultakoru.
Pyydä ammattilainen apuun
Jos et ole varma kultakorusi aitoudesta, voit ottaa ammattilaisen apuun. Voit esimerkiksi lähettää korusi meille arvioitavaksi ilmaisen myyntipakkauksen avulla. Me arvioimme korusi ja jos koru on täyttä kultaa, teemme sinulle kilpailukykyisen ostotarjouksen. Sinun ei ole pakko hyväksyä tarjousta, mutta jos haluat myydä romukultasi meille, ostamme sen pois tarjotulla hinnalla, ilman mitään vähennyksiä. Rahat näkyvät tilillä keskimäärin 2h sisällä. Lämpimästi tervetuloa asioimaan meille Suomen Kultareserviin.
Artikkeli Miten tunnistaa aidon kullan? Viisi tapaa tunnistaa aito kultakoru julkaistiin ensimmäisen kerran Suomen Kultareservi.